Osallistuin maaliskuussa New Wine lastentiimien koulutuspäivään Jyväskylässä. Saimme vieraiksi Englannista kaksi lapsityöstä innostunutta miestä Mark Griffithsin ja Simon Perryn. Koulutuspäivä oli innostava ja haluankin kertoa sinulle tuon päivän herättämistä ajatuksistani.

Seuraavan sukupolven on tärkeää kuulla hengellistä opetusta. Tiedollisen opetuksen lisäksi lapset tarvitsevat kokemuksia elävästä Jumalasta. Lasten on luonnollista kokea Jeesuksen läheisyyttä, kuulla Hänen puhettaan. Heille on luonnollista rukoilla sairaiden puolesta. He osaavat ylistää. Kokemus elävästä, rakastavasta Jeesuksesta jättää lähtemättömänn jäljen lapsen sisimpään ja tälle perustalle voi syntyä elävä usko. Lasten kanssa voi siis tehdä ihan oikeita ja samoja juttuja kuin aikuistenkin kanssa – tietenkin ikätasolle sovellettuna.

Eräs KohtaamisPaikassa käyvä äiti kertoi viime viikolla, kuinka Eevi – melkein 3 v - oli rukoillut kipeän isän puolesta. Isällä oli vatsatauti. Kesken leikkien Eevi omatoimisesti laittoi kätensä isän mahan päälle ja sanoi: ”Jeesus, paranna isän mahatauti. Amen.” Sitten tyttö jatkoi leikkiään. Eevi lähti äidin kanssa KohtaamisPaikkaan ja kotiin palatessa hän sanoi, että Jeesus on nyt parantanut isän. Kotona isällä oli vielä mahatauti, mutta yöllä isän maha sitten parani – ihan niinkuin Eevi oli uskonut.

Seurakuntaperheenä me kaikki osallistumme yhdessä seuraavan sukupolven hengelliseen kasvatukseen. Jokainen aikuinen on lapsityöntekijä. Luit ihan oikein, sinäkin olet mukana lapsityössä! Vaikutan omalla suhtautumisellani lapsiin. Jos valitan heidän häiritsevän osallistumistani, teen lapsityötä negatiivisesti. On tärkeää, että kaikki seurakunnan aikuiset ovat myönteisellä tavalla kiinnostuneita lapsista. Voimme moikata, kysellä kuulumisia ja huomioida lapsia aivan kuten teemme toisille aikuisillekin. Ketä lasta voisin huomioida seuraavan kerran kirkossa? Onko joku meidän seurakunnan lapsista yksinäinen kirkolla? Lapset ovat tärkeitä seurakuntalaisia.

Vanhempien kannattaa sitoutua tulemaan lasten kanssa seurakuntaan säännöllisesti. Omassa seurakunnassa voi lapsia olla vähän, jolloin kesätapahtumat tuovat rikkaan lisän lastenkin hengelliseen elämään. Niissä  voi päästä kuulumaan isoon Jeesukseen uskovien joukkoon. Lapsillekin tämä on innostavaa ja rohkaisevaa. Olen kuullut monen kertovan, että Himoksen New Wine -tapahtumassa on lapsille löytynyt kavereita eri puolilta Suomea. Yhteyttä on pidetty pitkin talvea ja taas seuraavana kesänä nähty Himoksella. Olettehan jo ilmoittautuneet tämän kesän New Wine -tapahtumaan?

Tiina Kilkki
KohtaamisPaikka Jyväskylä

”Kaikki mitä tarvitaan pahan voittoon on se, että hyvät ihmiset eivät tee mitään.” (All that is necessary for the triumph of evil is that good men do nothing.) (Edmund Burke)

Ajatuksena ihmisten jako selkeästi hyviin ja pahoihin on arveluttava. Jokaisessa meissä on Jumalan luoma hyvyys ja toisaalta syntisyyden, rikkinäisen Jumala-suhteen synnyttämä pahuus. Kuitenkin tämä lainaus on mietityttänyt minua paljon. Usein me Jeesuksen seuraajat rukoilemme, että Jumala puhuttelisi heitä, jotka eivät tunne Jeesusta omana pelastajanaan. Toivomme, että Jumala kutsuisi luomaansa ihmistä niin, että tämä tulisi kyselemään meiltä Jeesuksen seuraajilta suuntaa elämälleen, eikä meidän tarvitsisi kertoa Jumalasta muille. Näin välttäisimme kiusallisen tunteen siitä, että tyrkytämme toisille jotakin sellaista, jota he eivät halua kuulla

Löydän itsestäni helposti sen ajatuksen, että Jumala kyllä kutsuu ihmisiä luokseen, eikä minun tarvitse olla aktiivinen heidän etsimisessään. Uuden testamentin antama kuva on kuitenkin toisenlainen. Elämä ruhjoo ja puhuttelee kyllä jokaista, mutta Jumalan hyvyys tulee näkyviin ennen kaikkea Jeesuksessa. Ristin ja ylösnousemuksen tuntemaan oppiminen ja elävän Jeesuksen kohtaaminen on välttämätöntä. Kuitenkin ihminen voi elää koko elämänsä kohtaamatta Jeesusta, jos me Jeesuksen seuraajat emme elä todeksi hyvää sanomaa emmekä kerro sitä eteenpäin.

Kumpi on todennäköisempää: se, että Jumala onnistuu puhuttelemaan niitä, jotka lukevat Raamattua, kokoontuvat yhteen rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa? Vai se, että hän onnistuu puhuttelemaan niitä, jotka eivät voisi vähempää välittää Raamatusta, rukouksesta ja seurakuntaelämästä? Voisikohan asia olla niin päin, että Jeesus haluaisi puhutella meitä seuraajiaan, niin että me osaisimme mennä toisten ihmisten luokse?

En tarkoita tässä mekaanista evankeliumin paasaamista kaikille, vaan herkkyyttä kuulla Pyhän Hengen hiljaiset kehotukset ja taitoa kohdata ihmisiä näiden kehotusten ohjaamana. Herkkyyttä ymmärtää, milloin voi tarjoutua rukoilemaan sairastavan naapurin puolesta. Rohkeutta kuunnella Jumalan ääntä sisällään, kun tulee sitkeästi mieleen joku ihminen, jota pitäisi käydä tapaamassa tai jolle olisi hyvä ehkä soittaa. Suostumista jonkun ajatuksen tai raamatunpaikan kertomiseen, kun sellainen pukkaa mieleen jotakin tiettyä ihmistä varten. Kokemukseni mukaan tämä on hyvin rohkaisevaa ja jopa hauskaa! Samaa sanovat muutkin, jotka ovat uskaltaneet kokeilla. Jumalalla on rohkaisevaa sanottavaa meille kaikille. Sen kuulemisesta en ole kuullut kenenkään loukkaantuvan, jos toimitaan hienotunteisesti ja kunnioittavasti. Pyhä Henki etsii ihmisiä ja haluaa meidän olevan mukana etsimisessä.

Jos haluamme tietää, millaista on Jeesuksen seuraajan elämä 24/7, kannattaa muistaa Matteus7/24: ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle.” Jumala on luvannut olla kanssamme, kun yritämme kuunnella hänen ääntään. Sitä kuulemme Raamatussa ja Raamatun mukaisesti omassatunnossamme ja armolahjojen kautta. Kuunnellaan hyvää Jumalaa, aktiivisesti, ja laitetaan kuulemaamme käytäntöön, levollisesti. Koko ajan. Joka päivä. 

Jukka Jämsén
Lapuan hiippakunnan lähetyssihteeri

Kristillisessä julistuksessa käytetään paljon vakiintuneita termejä kuten synti, mutta harva tietää mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan. Selitystä vailla oleva kristillinen slangi tuo vaaran tehdä tulkintoja, joissa termi mielletään tavalla, joka ei enää vastaa Raamatun sanomaa. Sama ongelma koskee myös evankeliumin ytimen kertomista. Itseäni on alkanut vaivata vanha tuttu iskulause: "Tule uskoon niin pääset taivaaseen kun kuolet". Tämä haaste on jossain määrin raamatullinen, mutta uskaltaisin sanoa, että se ei ole ehkä kuitenkaan tarkasti sitä mitä Jeesus julisti. Onko ilosanoma siis siinä, että uskoontulo on pääsylippu pois maailman kärsimyksistä taivaan iloihin? Onko suuntana poistuminen maailmasta? Onko se hyvä uutinen tälle maailmalle? Eikö se muistuta pikemminkin buddhalaista julistusta: elämä on kärsimystä ja pääset pois materiaalisesta todellisuudesta valaistumisen kautta nirvanaan, ikuisen autuuden tilaan. Pari vuotta sitten havahduin siihen, että Jeesus määritteli evankeliumin toisella tavalla:

"Jeesus palasi Galileaan ja julisti Jumalan ilosanomaa (kreik. evankeliumi) . Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, Jumalan kuningaskunta on tullut lähelle. Muuttakaa ajattelutapanne ja uskokaa tämä ilosanoma (kreik. evankeliumi)!" (alkutekstin mukaan Mark.1:14-15)

Hyvä uutinen, evankeliumi oli siinä, että Jumala on tullut ihmisten keskelle, ei se, että me pääsemme pois tästä todellisuudesta. Itseasiassa maailmanhistorian loppunäytös on siinä kun Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Me emme siis siirry aineettomiksi haamuiksi soittelemaan harppua ikuisessa nirvanassa. Me saamme samanlaisen ruumiin kuin Jeesuksella oli ylösnousemuksen jälkeen. Maailma luodaan uudeksi ja luonto uudistuu. Voit lukea siitä Ilmestyskirjan lopusta.

Jeesuksen mukaan evankeliumi, ilosanoma oli se, että Jumalan kuningaskunta - eräs todellisuuden ulottuvuus, jossa Jumala hallitsee kuninkaana ja sen takia siellä ei ole syntiä, sairautta, kuolemaa, demoneja, vihollisuuksia, köyhyyttä - on saapunut lähelle ihmisiä, ikäänkuin käden ulottuville. Se ei ole murtautunut vielä kokonaan maailmaan - sen takia synti ja kärsimys ei ole poistunut kokonaan - mutta se on niin lähellä, että voit astua siihen pääsee sisälle kääntymällä Jumalan puoleen ja uskomalla ilosanoma siitä, että Jumalan kuningaskunta on tullut lähelle.

Jeesuksen ilosanomassa on toivo tälle maailmalle, ihmisille, jotka elävät helvetin esimaku suussaan. Jeesuksen seuraajien tehtävä on tuoda heille maistiaisia taivaan esimausta, Jumalan rakkaudesta ja armosta, syntien anteeksisaamisesta, sairauksien parantumisesta ja pahoista hengistä vapautumisesta. Jumalan todellisuus kohtaa meidän todellisuutemme. Taivas koskettaa maata. Se on uskomattoman hyvä uutinen.

Ari Puonti
Helsinki Vineyardin johtaja

Jumala puhuu meille monilla tavoilla. Minulle Jumala on puhunut usein Raamatun kautta.

Olen huomannut, että Raamatun lukemisen apuna on hyvä olla joku suunnitelma. Usein Jumala  puhuu kulloisenkin päivän tekstin kautta.

KohtaamisPaikassa aloitimme viime syksynä oman lukuohjelmamme. Luemme päivittäin yhden luvun Raamatusta, kirja kerrallaan sekä VT:a että UT:a. Johtotiimiläiset kirjoittavat tekstistä omia oivalluksiaan kotisivuillemme. Itse kirjoitan sunnuntaisin ja viime sunnuntaille sattui teksti 2 Moos 33.

Tuossa luvussa Mooses käy Jumalan kanssa neuvottelua kansan johtamisesta luvattuun maahan kultaisen vasikan tekemisen jälkeen. Elettiin kriisitunnelmissa. Jumala ilmoitti Moosekselle, että Hän ei tule kulkemaan kansan mukana, vaan lähettää enkelin tähän tehtävään. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Moosekselle. Hän pyysi Jumalalta erityisesti kahta asiaa.

Ensinnäkin Mooses pyysi, että hän saisi ymmärtää Herran suunnitelmat, 33:13. Heti perään Mooses pyysi vielä näin: ”Älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje kanssamme.” Mooses vetosi siihen, että juuri Herran läsnäolo teki Israelin kansasta erilaisen verrattuna muihin kansoihin. Mooses ei voinut ajatella matkan jatkamista ilman Jumalan läsnäoloa.

Jumalan läsnäolo on meille elintärkeää. Jeesuksen seuraajina kohtaamme elämässä samoja vaikeuksia kuin kaikki muutkin ihmiset. Kun saamme erityisiä rukousvastauksia, on helppoa  nähdä Jumalan läsnäolo. Toisinaan emme saa haluamaamme vastausta, mutta siinäkin tilanteessa Jumalan läsnäolo kantaa meitä. Jumalan läsnäolon vaaliminen on tärkeää niin henkilökohtaisesti kuin seurakuntana. Jumalan läsnäolo muuttaa niin meitä kuin niitä, joita kohtaamme.

Jumala puhuu Raamatun kautta monilla tavoilla. Muistan hyvin kuinka 13 vuotta sitten tuo Mooseksen  rukous - älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje kanssamme - oli minulla erityisellä tavalla mielessä. Koin Jumalan kutsuvan minua luopumaan silloisesta työstäni ja aloittamaan uutta yhteisöä. Rukous mielessäni läksin autolla ratkaisevaan palaveriin. Avatessani autoradion, siellä luettiin juuri sillä hetkellä tuo jae. Oli menossa varhaisaamun aamuhartaus. Ymmärsin Jumalan puhuvan minulle ja se oli eräs tärkeä hetki KohtaamisPaikan syntymisessä.

Mika Kilkki,
Jyväskylän KohtaamisPaikka

Ei mikään ihme, että saatana kätyreineen puuhastelee kaikenlaista
ympärillämme. Se yrittää masentaa, pelotella ja uhkailla. Se kylvää
ympärilleen epätoivoa, epäuskoa ja epäilyksiä, sekä kaikenmaailman
muitakin epäjuttuja, kuten epätietoisuutta, epäaitoutta ja
epäilyttäviä käsityksiä. On siis syytä olla varpaillaan. Vai onko?

Ainakin on pysyttävä hereillä sen suhteen, että saatana elää ja tuntuu
voivan hyvin tässä maailmassa. Se voi myös saada jalansijaa meissä,
asenteissamme ja mielenmaisemassamme, jos emme ole varuillamme...tai
oikeastaan varustettuja Jumalan voimalla.Varpaillaan olon sijasta
meidän tulee ymmärtää asemamme Kristuksessa, joka on jo voittanut
vihollisen vallan.

Tyhjä risti, tyhjä hauta, lukuisia kertoja ruumiillisesti ilmestynyt
Jeesus, Pyhällä Hengellä täytetyt opetuslapset ovat väkevä todistus
voitosta. Jumala ei ole puolustuskannalla. Kristuksen seurakunta käy
hyökkäykseen voitosta käsin. Ihan kaikkea en ainakaan itse vielä
ymmärrä hengellisestä sodankäynnistä, mutta sen tajuan, että olemme
keskellä taistelua ja että voitto on varma, vaikka matkalla
kokisimmekin tappioita.

Jaakob 4: 7-8: "...vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta
teitä. Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä." Tämä kehottaa ja
rohkaisee hakeutumaan Jumalaa lähelle, Hänen läsnäoloonsa, jossa meitä
varustetaan ja vahvistetaan. Psalmi 16:8 tukee tätä ajatusta: " Minä
pysyn aina lähellä Herraa. Kun Hän on oikealla puolellani, minä en
horju."

Kahden kesken Herran kanssa, rukouksessa ja Sanassa! Tätä me
tarvitsemme. Mitä kiireisempi päivä,mitä enemmän vastuuta ja työtä,
sitä enemmän seurustelua Herran kanssa. Yhteyttä seurakunnnassa,
ylistyksessä, palvonnassa, esirukouksessa, todistuksen ilmapiirissä,
Sanan ääressä, Herran aterialla, ihmeitten keskellä, tätäkin
tarvitsemme.

Meille on annettu kaunis perintö. Tästä puhuu Psalmi 16, joka
kannattaa muuten lukea kokonaan tämän jutun luettuasi. Saatana
kateilee tätä perintöä. Hän ei voi sietää, että tällaiset
tavallisetkin ihmislapset pääsevät siitä osallisiksi ja hänet on
heitetty ulos.

Mutta meille tuo perintöosa on annettu Herramme Jeesuksen
kertakaikkisen uhrin hinnalla. Siitä ja Hänestä iloitsemme. Pääsiäisen
sanoma nostaa meidät Jumalan lapsen asemaan, olemaan Kristuksessa,
lepäämään uskossa, virvoittumaan Lohduttajassa, Pyhässä Hengessä,
Hänen täyteydessään. Mikä asema! Siitä käsin lähdemme muuttamaan
maailmaa, sillä muuttuneet ihmiset yksinkertaisesti muuttavat
maailmaa.

Juttuni otsikko " olemme uhka saatanalle" tulee T.F. Tenneyn kirjasta
"More power to you". Ohessa alkuperäinen ajatus: "You will never
succeed until you first see yourself as a threat to the devil."
Vapaasti suomennettuna: "Menestymme vasta kun näemme itsemme uhkana
saatanalle." Emme voi nähdä itseämme minkäänlaisena uhkana, ennen kuin
näemme itsemme ja asemamme Kristuksessa, joka on Voittaja. Mutta, kun
tajuamme olevamme Jeesuksessa ja Jeesuksen olevan meissä kirkkauden
toivona, kuka ja mikä voi meitä estää ja lamaannuttaa. Huomaamme
olevamme keskellä Jumalan tekoja. Ihmeet ja merkit seuraavat niitä,
jotka uskovat.

Minua tämä innostaa lähtemään tulevaisuuteen odotuksin, mitä Herramme
vielä tekeekään meissä, meille ja meidän kauttamme. Kun monet
pelkäävät, me olemme rohkeita ja rohkaisemme muitakin.

Herra elää ja mekin saamme elää!

Heikki Hilvo

Uusi elämä muodossa tai toisessa saa ilon kuplat pulppuamaan sisimmästä. Kevät ja postiluukuista tipahtelevat kukka- ja pensaskuvastot saavat multasormet syyhyämään. Puutarhoihin halutaan kaunista kukkaloistoa ja upeita istutuksia estetiikan nälkää tyydyttämään.

Uusi elämä perheen ja suvun keskellä saa jokaisen rinnan pakahtumaan onnesta ja ylpeydestä. Jumala on luonut maailman niin, että se uusiutuu itsestään ja meidät niin, että nautimme uuden synnystä.

Vai nautimmeko aina? Hengellisen elämän uudistuminen ei aina välttämättä tunnu yhtä ihastuttavalta ja helpolta. Meissä taitaa olla taipumusta juuttua vanhoihin tapoihin ja perinteisiin.

Jeesus toi uuden sanoman, joka selvästi poikkesi juutalaisista traditioista. Ihmiset kyselivät Jeesukselta, miksei Hän opetuslapsineen harjoittanut viikoittaista paastoa muiden uskonnollisten ryhmien tapaan. Jeesus vastasi kahdella arkielämään liittyvällä kuvalla (Mk 2:18-22).

Jokainen vaatteita korjaava ihminen tietää, ettei vanhaa rikkinäistä vaatetta kannata korjata kutistamattomalla kangaspalalla. Seuraava pesu kutistaa paikan samalla kun muu osa vaatteesta pysyy ennallaan. Pahimmassa tapauksessa vaatekappale repeää käytössä uuden, kutistuneen paikan vierestä.

Jeesus ei tullut korjaamaan vanhaa juutalaista uskonnollista järjestelmää. Hän tuli tuomaan uuden elämän, joka perustuu anteeksiantamuksen kautta avautuvaan läheiseen Isäsuhteeseen.

Uutta elämää havainnollistaa kuva viinistä ja viinileileistä. Tuore viini laskettiin aina uusiin vuohennahasta valmistettuihin leileihin. Käytössä ei ollut lasipulloja, jotka säilyttävät muotonsa, kun viini alkaa käydä kuten meille tutumpi vappusima. Käydessään viini laajenee ja silloin uudet nahkaleilit joustavat.

Pyhän Hengen uutta luova elämä annetaan Jumalan puoleen kääntyneisiin nöyriin sydämiin. Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki voi kuitenkin tehdä olomme vähän hankalaksi, jos leilimme onkin vanha ja jäykkä. Hankaluutemme johtuu siitä, ettemme pysty ohjailemaan tai kontrolloimaan Häntä tai mahduttamaan Häntä kovettuneeseen leiliimme. Henki näet puhaltaa missä tahtoo. Huminan voit kuulla, mutta Hän ei kerro mistä tulee ja minne menee (Jh 3:8).

Pyhä Henki synnyttää uuden elämän. Taipumuksemme käpertyä sisäisesti ja ulkoisesti vanhoihin ihmistekoisiin kaavoihin voi estää meitä kokemasta Hengen uudistusta. Vaalikaamme jatkuvaa yhteyttä Pyhään Henkeen, joka voi pehmentää leiliemme kovettumat ja tehdä meistä jälleen joustavia. Herran tahtoon taipuessamme Henki pääsee vapaammin koskettamaan meitä. Uudistumisen myötä voimme ymmärtää paremmin Hänen tahtoaan ja palvella Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina (Rm 7:6).

Leila Valmari,
Rovaniemi

Meillä oli kylässä Johan 5-vee. Hän on kiinnostunut kaikesta eikä jää katselemaan sivusta kun tehdään jotain. Hän menee luottavaisesti vaarin työkalukaapille ja kerää sieltä työkalut tehdäkseen miesten töitä. Meillä on sopimus, että hän saa vapaasti käyttää vaarin työkaluja. Paljon hän onkin jo oppinut. Tässä muutama viikko sitten tulin töistä opistolta ja istuin nojatuoliin lukemaan lehteä. Johan tuli siihen. Hän oli jo kerännyt työkaluja ja sanoi, että nyt tarttis tehdä puuvene. Päästäkseni tilanteesta mahdollisimman helpolla (lyhytnäköisesti ajatellen) sanoin, että vaari lukee nyt ja huomenna tehdään puuvene. No huominen tuli – kuten arvaatte – aivan liian pian. Pieni poika, joka haluaa olla vaarin kanssa ja vielä tehdä miesten töitä, ei helposti unohda mitä on luvattu. Edellisen päivän tilanne toistui ja kohta oltiin etsimässä sopivaa puuta, josta sitten tehtiin vene, joka vielä samana iltana kellui tasapainossa kylpyveden pinnalla mummin ammeessa.

No, miksi kerron tämän? Tämä pieni episodi toi mieleeni muutaman Raamatun opetuksen, jossa Jeesus on fariseusten närkästyksen kohteena. Hän sanoo Jumalaa isäksi ja perustelee sitä, mitä hän julkisuudessa tekee sillä, että hän tekee sitä, mitä näkee isän tekevän (Joh.5:19). Usein kuulemme selitettävän tämän jakeen siten, että saamme erityisen ”hengen ilmoituksen” ja oivallamme, mitä Isä on juuri tekemäisillään ja sitten teemmekin sen Hänen puolestaan. Voimme kuitenkin ajatella, että tässä jakeessa on kysymys jostain syvemmästä, jostain, josta voi tulla meille mahdollisuus tehdä Jumalan tekoja silloinkin, kun emme saa tätä suoraa hengen ilmoitusta. Näyttää siltä, että tässä Jeesus vertaa omaa suhdettaan Isään tavalliseen Isän ja pojan tai tyttärenpojan suhteeseen, jossa lapsi on isän tai isoisän kanssa ensin katsomassa, mitä isoisä tekee ja sitten tekemässä yhdessä ja jonain päivänä sitten aivan itse.

Muistan, kun oma poikani Tommi oli 25 vuotta sitten aivan kuin Johan. Hän laittoi kätensä kirjaimellisesti kaikkeen. Vieläkin meillä on tallella esineitä, jotka hän lapsena teki täydessä itseluottamuksessa. Hänen käsistään syntyi miekkoja, pistooleja, panssarivaunuja ja laivoja. Niissä oli vielä lapsen tekemisen jäljet.  Silloin isä oli vielä mestari. Vuodet kuluivat ja Tommi toi kotiin lukioaikana jostain kerhosta tekemänsä sähkökitaran. Hänen puun käsittelykyky oli Isän tasolla. Nyt, kun hänellä on oma artesaanifirma Kanadassa, ei enää isän taidot riittäisi ollenkaan siihen, mitä hän kykenee tekemään. Poika oli nähnyt mitä isä teki. Hän oli siinä harjaantunut ja eräänä päivänä hänestä oli tullut mestari.

Jeesuksen sanoo "Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Tämä haastaa meitä hengellisellä kentällä – ei vain kuulostelemaan ”hengen ilmoitusta”, vaan oppimaan, miten Jumala toimii erilaisissa tilanteissa. Opimme tätä Jeesuksen yhteydessä. Opimme tätä tarttumalla rohkeasti kaikkeen siihen, mihin sydämemme kehottaa. Hämmästyttävää on, että Jeesus ennakoi seuraajiensa tekevän enemmän ja suurempiakin juttuja, kuin mitä Hän teki, sanoessaan "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. (Joh.14:12).

Minulle tuottaa suurta tyydytystä se, että oma poikani on tullut taitavammaksi kuin mitä itse olen. Rukoilen ja toivon, että opiskelijoistani tulee vahvempia ja kyvykkäämpiä Jumalan valtakunnan edustamisessa, kuin mitä itse olen. Uskon, että tuotamme Jeesukselle suurta mielihyvää harjaantumalla tekemään Jumalan valtakunnan tekoja – suurempiakin kuin mitä Hän tekee. Tähän ei ole oikotietä kuitenkaan. Meidän tulee viettää aikaa Hänen kanssaan – nähdä ja oppia. Eiköhän mennä useammin ”vaariin” työkalukaapille? Siitä se lähtee!

Simo Lintinen
Tammisaari

Lentokoneen rullatessa kiitorataa kohti ennen nousua matkustajille kerrotaan aina, miten menetellä onnettomuustilanteessa – siis silloin kun on tosi vakava paikka. Paljon matkustavista saattaa tuntua, että he osaavat ohjeet jo ulkoa. Tiedättehän: ”Jos ilmanpaine hytissä laskee, happinaamarit tulevat automaattisesti esille katosta. Tarttukaa naamariin ja asettakaa se kasvoillenne. Jos matkustatte lapsen kanssa, laittakaa naamari ensin omille kasvoillenne, ja auttakaa vasta sitten lasta.”

Ohje on tärkeä. Paineen laskiessa hyvin korkealla ihminen voi puolessa minuutissa menettää hapenpuutteen vuoksi tajuntansa tai kykynsä toimia järkevästi. Varoittavia oireitakaan ei välttämättä tule. Hengitys poistaa oireet antavaa hiilidioksidia, vaikkei happea saataisikaan – ja niin happi voi loppua huomaamatta. Siksi maskiin on tartuttava heti, jos se putoaa näkyville, ja autettava lapsia vasta kun itse saa happea ja kykenee varmasti auttamaan. Lentoemäntienkin tulee tuolloin huolehtia ensin itsestään – muuten heistä ei kohta ole muiden auttajiksi.

Ohje on tärkeä, ja sen periaate aika syvällinen. Se sopii moneen muuhunkin tilanteeseen. Viimeksi löysin sen mielenkiintoisesta lastenkasvatuskirjasta Loving your kids on purpose. Kirjoittaja (Danny Silk) halusi korostaa esimerkillä sitä, ettemme kykene huolehtimaan lapsistamme hyvin, ellemme pidä hyvää huolta itsestämme. Ei siis olekaan niin, että itsensä muiden hyväksi väsyttävä ja loppuun polttava äiti tai isä olisi jotenkin ihailtava tai hyvä vanhempi. Eikä hän ole raamatullinenkaan: lähimmäistähän tulee rakastaa niin kuin itseään – eikä sen enempää.

Samaa esimerkkiä käyttää liikkeenjohdon konsultti, joka suosittelee kiireisille liikemiehille ja -naisille fyysistä ja psyykkistä itsestään huolehtimista: ”Jotta voisit olla kunnolla läsnä toisille - kotona ja työssä – sinun on otettava happimaski ensin itsellesi.”

Oma hapen saanti on tärkeää. Tarvitsemme sitä jatkuvasti. Jos saanti käy niukaksi, ja olemme ’huonolla hapella’, emme ehkä kykene tekemään hyviä ratkaisuja – tai edes näkemään edessämme olevia ongelmia.

Ilman hengitystä olemme pian huonolla hapella. Jumalan Sana on meille elämän leipää, ja vastaavasti rukous kuin hengitystä.  Kuten lentäjä, mekin saatamme alkaa tekemään virhearvioita ja huonoja ratkaisuja, jos joudumme huonolle hapelle. Ja meillä on silloin myös sama vaara sokeutua haitallisille asioille. Jumalan hyvät suunnitelmat voivat silloin jäädä toteutumatta.

Pidetään siis hyvää huolta itsestämme ja erityisesti hengellisistä tarpeistamme, jotta voisimme ja jaksaisimme olla siunaukseksi toisillemme, kantaa Hengen hedelmää ja tuottaa iloa niin Jumalalle kuin itsellemmekin!

Pekka Valmari
Rovaniemi

Näin jatko-opintojen myötä tulee mietittyä monenlaista. Pastorina pohidnta keskittyy monesti oman työn ja julistuksen arviointiin.

Aloitin pari viikkoa sitten kurssin, jonka tavoitteena on johtaa opiskelijat pohtimaan evankeliumia ja sen julistamista. Kurssilla olen kohdannut monta aika tavalla karua kysymystä, joita haluaisin sinut kutsua nyt kanssani miettimään. Ohessa tarjoan myös lyhyesti omia ajatuksiani, mutta parasta on, jos jaksat itse vastata kysymyksiin.

1. Mikä seurakunnassa on vikana?

Lähdin opiskelemaan viime elokuussa. Sitä ennen mietin pari vuotta putkeen opetuslapseuteen liittyviä kysymyksiä. Mielestäni monelta meistä on opetuslapseus ja Jeesuksen kokonaisvaltainen seuraaminen hukassa. Olemme liian usein joukko individualisteja ja konsumeristeja, joilta puuttuu sitoutuminen Kristukseen. Tulemme kirkkoon kuin MacDonaldsiin ja haluamme hampurilaisemme heti. Jos maku ei miellytä, emme jaksa nähdä vaivaa sen eteen - saati sitten, että laittaisimme hengellistä ruokaa myös kotona. Laiskuus asuu meissä usein. Rukous ja Raamattu liian harvoin.

2. Mikä evankeliumi on?

Tämä kysymys liittyy suoraan edelliseen. Jos kristityt eivät ole sellaisia kuin heidän pitäisi olla, jotakin on varmaan pielessä julistuksessamme. Olemmeko tehneet evankeliumista jotakin muuta kuin mitä se on? Tunnilla mietiskelin esimerkiksi sellaista hyvin herätyskristillistä ajatusta, että syntisen rukouksessa pyydetään usein Jeesusta asettumaan minun sydämeeni asumaan. Mutta jos Jeesus muuttaa meille, silloinhan hän tulee vieraaksi, ja minä olen edelleen talon isäntä! Olisikohan parempi alkaa puhumaan siitä, että minä muutan Jeesuksen luo ja hän saa sanella elämäni jatkossa?

3. Miksi joku tarvitsee evankeliumia?

Tämä kysymyksen tehtävänä on tsekata, osasitko määritellä evankeliumin oikein edellisessä kohdassa. Mikä tekee evankeliumista niin tarpeellisen? Vai esititkö evankeliumin edellisessä kohdassa niin, että sen tarkoituksena on tuottaa hyvää oloa ihmiselle? Mielestäni evankeliumi porautuu ihmisen suurimpaan ongelmaan, joka on se, että haluamme itse määritellä oman käsityksemme oikeasta ja väärästä. Juuri tämä oli ihmisen ensimmäinen synti. Vaikka Aatami ei vielä ollutkaan hyvän- ja pahantiedon omppua haukannut, hän kyllä tiesi mikä on oikein ja väärin. Olihan Jumala antanut käskyn olla syömättä. Aatami kuitenkin halusi itse määritellä oikean ja väärän, ja loppu onkin sitten historiaa. Kristuksen kuolema tekee lopun meidän itsekkyydestämme ja hönen ylösnousemuksensa avaa meille mahdollisuuden elää elämää isolla eellä hänessä.

4. Kuinka tärkeä asia taivas on?

Kuka ihmeessä keksi, että kristityt ovat matkalla taivaaseen? Eihän se edes ole totta, sillä Jumala tulee luomaan uuden maan ja uudet taivaat. Emme ole siis matkalla harppua soittelemaan pilvenlonkareelle, vaan meidät on tarkoitettu jo nyt ottamaan osaa Jumalan iankaikkiseen suunnitelmaan, jonka toteutuessa Jumalan valtakunta ei ole enää "jo nyt, mutta ei vielä", vaan tässä ja nyt! Kristinuskossa ei ole kysymys taivaaseen pääsemisestä.  Tätä julistamalla teemme kristinuskosta jotakin millä ei ole mitään tekemistä päivittäisen elämämme kanssa.

5. Mitä ajattelet viimeisestä tuomiosta?

Pitäisikö viimeisellä tuomiollakin olla jotakin sijaa meidän julistuksessamme? Uudessa testamentissa siitä puhutaan itse asiassa yllättävän paljon, ja aina siitä sanottavat asiat eivät ole mieluisia. Jumala tulee mittaamaan myös uskollisuuttamme hänelle, vaikka itse pelastuisimme "kuin tulen läpi". Itse haluaisin katsoa Jeesusta silmiin, kun hän puhuu minun elämästäni.

Lopuksi

Kovia sanoja. Haluaisin päättää ajatukseen, jonka Uuden testamentin professorini Klyne Snodgrass lausui syksyllä: "Jumalan valtakunta annetaan meille rajoittamattoman armon kanssa, mutta samalla se esittää meille myös rajoittamattoman vaatimuksen." Kaikki annetaan anteeksi, mutta samalla Jeesus kutsuu sinua antamaan kaikkesi ja kuolemaan kokonaan itsellesi.

Armoa ja totuutta päivääsi!

Markus Nikkanen
Chicago

Transparency International mittaa vuosittain kyselytutkimuksilla maailman valtioiden korruptoitumattomuutta. Aineistona käytetään kunkin maan asukkaiden omia käsityksiä kansakuntansa julkisen sektorin tilasta. Suomi on aina ollut kärkipäässä tässä vertailussa, mutta viime vuosina sijoituksemme on ollut laskussa...

Eipä taida olla kuin yksi valtakunta, joka yltää pysyvästi korkeimpaan mahdolliseen indeksilukuun. Tämän valtakunnan Herra ei ole koskaan puolueellinen, eikä häntä voi lahjoa. Hänen koko hallintonsa on täysin turmeltumaton. Jopa yksityinen sektori, jota yleensä on hankalampi läpikotaisin arvioida, on tässä valtakunnassa ehdottoman oikeamielinen. Tuo maa on niin ihmeellinen, että Raamattu käyttää siitä nimeä Taivas.

Vaikka emme ihan vielä pääse asumaan sinne, Jeesus antoi opetuslapsilleen tehtäväksi julistaa, että tuo Taivasten valtakunta on jo tullut lähelle. Siellä, missä sairaat parantuvat, sokeat saavat näkönsä, kuolleet herätetään ja köyhille julistetaan ilosanoma – siellä voidaan kokea tämän valtakunnan läheisyyttä (ks. Lk 7:22). Missä huolehditaan leskistä ja orvoista sekä välitetään muukalaisista, siellä taivaallinen oikeusvaltio toteuttaa jo olemustaan.

Taivas on nimittäin enemmän kuin vain pahan poissaoloa. Taivas on Jumalan rakkauden valtakunta. Jos korruptio on vastuullisen aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelemiseksi, niin rakkaus toimii päättäväisesti päinvastoin. Rakkaus ei ainoastaan pidättäydy riistämästä toisilta. Se on valmis luopumaan omastaan toisten hyväksi.

Markku Sarento
Kauhajoki

Jumalan muuttava rakkaus on uskomatonta! Sen voi kokea jokainen, joka antaa elämänsä hänen käsiinsä.

Vuosia sitten minulla oli haave siitä, millaiseksi haluaisin tulla. Haaveilin, että joskus tulevaisuudessa olisin vapaampi ja avoimempi. Olin arka ja epävarma jopa omista mielipiteistäni. Toivoin, että voisin olla oma itseni ilman sisäisiä lukkoja. Ja samalla tiesin, etten koskaan kykenisi muuttamaan itseäni. En kykenisi estämään kylmän hien kihoamista iholle enkä möykyn nousemista kurkkuuni joutuessani tietynlaisiin tilanteisiin. Kaipasin kovasti vapaaksi itseni kahleista.  

Olen lukenut, että ihmisiä ympäri maailman vaivaa syvä pettymyksen tila. Olemme pettyneitä itseemme, siihen mitä teemme, miten elämme ja mitä olemme. Meitä kalvaa epämääräinen tunne siitä, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Aavistelemme, että siinä mitä nyt olemme, ei ole kaikki.

Elämämme syvin tarkoitus on kasvaa yhä enemmän elämään niin kuin Jeesus eläisi, jos hän olisi meidän paikallamme. Meidät on kutsuttu tulemaan niiksi ihmisiksi, jotka Jumalalla oli mielessään, kun hän alun perin suunnitteli meidät. Niin kauan kuin olemme erossa tästä alkuperäisestä tarkoituksestamme ja päämäärästämme, tuo epämääräinen tunne vaanii meitä.

Mutta Jeesuksen seurassa tapahtuu ihmeellisiä asioita! Jonakin päivänä saat hämmästykseksesi huomata, että monet vanhoista, jo hiipuneista haaveistasi ovatkin toteutuneet. Näin kävi minullekin. Jumala on vapauttanut minut, ja olen yhä enemmän saanut tulla sellaiseksi kuin joskus unelmoin: onnellisemmaksi, avoimemmaksi ja rohkeammaksi. Jumala on hoitanut ja parantanut minua sisäisesti.

Joh. 8:36 sanoo: ”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi”. Jumalan Pojan seurassa sinäkin löydät todellisen vapauden. Kun jättäydyt Jumalan johdatettavaksi, oma yrittämisesi ja paikallaan polkemisesi loppuu. Jumala alkaa viedä sinua eteenpäin kohti sitä päämäärää, jonka hän oli jo alun perin sinulle suunnitellut. Koet saman, minkä Søren Kierkegaard kerran puki sanoiksi näin: "Jumalan avulla minusta tulee nyt oma itseni."

Siunausta sinulle Jeesuksen seuraamisen tiellä!

Johanna Sarento
Kauhajoki

Toissapäivänä luin profeetta Habakukin kirjaa, jonka 3. luku on "valitusvirsien tapaan laulettava" rukous. Siinä kirjoittaja ilmaisee harrasta odotustaan, että Herra ilmestyisi kansansa avuksi. Jotenkin tämän rukouksen lopetus puhutteli minua kovasti:

"Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa. Herra, minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille." (Hab. 3:17-19)

Profeetta ei elä vääristyneessä todellisuudessa, vaan uskaltaa katsoa ympäröiviä olosuhteet suoraan silmiin realistisesti, jopa inhorealistisesti (kuten koko Habakukin kirja osoittaa). Hän tuntee (ja ilmaisee!) tuskaa ja pelkoakin. Silti hänen vallitsevaksi mielialakseen ei jää tuskainen ja pelokas vaan riemullinen odotus. Riemu ja ilo eivät ankkuroidu ympäröiviin olosuhteisiin, vaan Jumalaan: hänen olemukseensa, persoonaansa ja luonteeseensa. Siihen, että hän on se joka hän on. Hän on Jumala, joka pelastaa. Vaikka ympäröivä todellisuus vielä toistaiseksi osoittaisi päinvastaista, odottaja voi iloita siitä, että hänellä on Jumala, joka pelastaa.

Oletko odottanut? Apua, pelastusta, vapautusta, Jumalan puuttumista asioihin? Kuinka kauan? Päiviä, kuukausia, vuosia, vuosikymmeniä? Minä olen. Ihan viime päivinäkin. En ole nähnyt vielä kaikkien Jumalan lupausten toteutuvan, en ole nähnyt vielä hänen apuaan ja pelastustaan joissakin asioissa, ja olen joutunut rukoilemaan: "Herra, anna kärsivällisyyttä" JA HETI!!? (Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin kärsivällisyyden ODOTTAMINEN.)

Habakukin rukous rohkaisee minua luottamaan ja iloitsemaan ennen kaikkea Jumalastani. Hän on se, joka myös antaa voiman odottamiseen, voimauttaa pelosta ja odotuksesta lamaantuneet jalkani juoksemaan kohti hänen avaria maisemiaan.

Ja aikanaan odotuksemme täyttyy. Eilen olin ystäväni luona käymässä, ja puhuimme siinä odottamisen vaikeudesta ja hänen elämäntilanteestaan, jossa hän oli jo vuoden verran joutunut odottamaan isoa ratkaisua suhteessa terveyteensä. Tuo pitkä odotus päättyi nopeammin kuin aavistimmekaan: keskustelun aikana tuli puhelinsoitto, että odotettu apu on nyt tullut, ja asiat lähtivät siitä rullaamaan tunnin sisällä nopeasti. Ja vaikka kyseessä olisivat kuinka isot asiat, se, joka on jo odottaessaan laittanut turvansa Jumalaan ja iloinnut Pelastajastaan, voi kaiken myllerryksenkin keskellä olla turvassa, onhan koko prosessi ajoituksineen kaikkineen ollut Jumalan kädessä, ja tulee olemaan siellä loppuun asti.

Suvi Kankkunen

Eräs nainen oli kokenut seurakuntamme raamattuopetusillassa merkillisen asian, joka oli yllättänyt hänet. Vierailijan pitämän raamattuopetuksen jälkeen olin illan isäntänä vetänyt rukousjakson. Tunsin lievää kehotusta pitää muun rukouksen ohessa lyhyen rukousharjoituksen. Laitoimme silmät kiinni ja rukouksessa asettelimme kämmenellemme syntejämme, taakkojamme, pelkojamme ja riittämättömyyden tunteemme. Näin kämmenellemme muotoutui musta pallo, joka kuvasi kaikkea sitä, minkä Herralle halusimme antaa. Rukoillen luovutimme nämä asiat Herralle ja pyysimme häntä ottamaan pallomme pois. Tässä yhteydessä julistin synninpäästön Jeesuksen sovitustyön tähden.

Nainen tajusi, että musta pallo hänen kädeltään hävisi, mutta kämmenelle asetettiin kirkas kristallimainen pallo. Hän ehti ihmetellä, että mikäs tämä nyt on. Samalla aloin puhumaan, että usein luovuttaessamme pois mainittuja synkkiä asioita meihin saattaa jäädä tyhjiä paikkoja persoonamme eri osa-aluille. Siksi pyysin ihmisiä kuvittelemaan kämmenelleen kirkkaan pallon ja pyytämään, että Jumala rakkaudellaan ja läsnäolollaan täyttäisi meihin jääneet tyhjät paikat. Pyysimme, että Jumala olisi läsnä elämämme kipupisteissä ja vakuuttaisi armostaan. Kuva sai selityksensä.

Kuullessani naisen kokemuksesta tulin itse rohkaistuksi. Minulla ei ollut erityisiä tuntemuksia Jumalan läsnäolosta, mutta silti Jumala rakkaudellaan toimi. Toisella kerralla  eräs rouva oli kokenut lämpimän ilmavirran kirkossa näissä raamattuilloissamme. Ulkona oli todella kylmä, eikä hän ollut minkään patterin tai lämmitysaukon lähellä. Hän kysyi, että voisiko se olla Pyhä Henki. Kysyin oliko hän tuntenut rauhaa ja iloa. Näin oli ollut. En muista kokeneeni lämmintä ilmavirtaa tuona iltana. Raamattuopetusiltamme ovat hyvin eleettömiä, sisältävät laulua, opetusta, rukousta ja yhdessä oloa. Tuntui miltä tuntui tai oli tuntumatta, Jumala toimii tavallaan aina, kun olemme Sanan ja rukouksen äärellä. Tavat ja tuntemukset vaihtelevat, mutta Jumalan rakkaus pysyy. Jeesus Kristus on sama, eilen tänään ja iankaikkisesti. Hän voi tänäänkin vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä. Ylistys Jumalalle.

Mikko Matikainen
Vantaa

"Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi." Hepr. 12:1-3

Jeesus antoi meille tehtävän: Tehkää opetuslapsia. Yksinkertainen tehtävä, mutta valitettavan vaikea toteuttaa. Näin elämän suuret asiat usein ovat; yksinkertaisia mutta vaikeita. Olen tehnyt tästä Jeesuksen käskystä elämäni tehtävän. Olen päättänyt mitata elämäni onnistumisen sen mukaan, miten hyvin tämä toteutuu. Tehtävä on periaatteessa hyvin yksinkertainen. Se ei ole monimutkainen; meidän pitää opettaa ihmisille kaiken minkä Jeesus opetti. Siinä se.

Samalla tehtävä on kuitenkin hyvin vaikea, ei helppo. Jeesus ei nimittäin vaatinut seuraajiaan ainoastaan oppimaan tietopohjaisesti, vaan tekemään samoja tekoja kuin hän teki; parantamaan sairaat, vapauttamaan kahlitut ja sorretut, ruokkimaan nälkäiset. Ja paljon muuta tämän lisäksi.
Ja välillä tehtävä tuntuu mahdottomalta. Näky seurakunnasta ja kirkosta Jeesuksen opetuslapsien perheenä tuntuu hyvin kaukaiselta, ja oma vaellukseni ei näytä tuottavan hedelmää. Haluaisin antaa periksi.

Silloin ajattelen Heprealaiskirjeen sanoja: "Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään." Katse Jeesukseen. Se taitaa  olla paras neuvo elämän vaellukselle, varsinkin sellaiselle joka haluaa olla mukana seuraamassa Jeesusta, ja kutsumaan muita seuraamaan häntä. Loppujen lopuksi tämä vaellus on juuri niin yksinkertainen. Ja samalla niin vaikea. :-)

Christoffer Perret
Helsinki

Luen aina välillä John Ortbergin kirjaa "Elämä, jota kaipaan". Palaan kirjaan yhä uudelleen, koska se alleviivaa niin osuvasti ja innostavasti, että meillä ihmisillä ei oikeasti ole erikseen hengellistä elämää ja rinnalla jotakin toista elämää vaan yksi lahjaksi saatu elämä, jonka jokaiseen kolkkaan Jumala haluaa kuulua.

John Ortberg vinkkaa kirjassaan aika veikeitä ja kokeilemaan houkuttelevia tapoja harjoitella tekemään tilaa Jumalalle arkiseen päivään. Hän kutsuu niitä hengellisiksi harjoituksiksi ja muotoilee mm. näin: "Hengellinen harjoitus: mikä tahansa toiminta, joka auttaa minua saamaan voimaa elää niin kuin Jeesus opetti ja antoi esikuvan." Esimerkkinä mainittakoon harjoitus kiiretaudin vaivaamille: Kaupassa käydessäsi katso tarkkaan, millä kassalla on pisin jono. Mene siihen ja päästä yksi henkilö ohitsesi.

Liikun jonkin verran työmatkojani bussilla ja tunnustan, että toisinaan olen tavattoman kyllästynyt itseeni matkustajana. Vaivun usein omaan tylsyyteeni ja kiinnitän huomiota kanssamatkustajiin vain poimiakseni kivan pukeutumisidean tai pannakseni merkille mielestäni mauttoman asun tai kenties viitteitä jonkun henkilökohtaisen hygienian puutteista. Tarvetta olisi mitä ilmeisimmin tehdä jotenkin Jumalalle tilaa tässä elämän kolkassa.

Joskus viime vuoden varrella tulin edellä mainitun kirjan innoittamana keksineeksi leikin, joka teki matkoistani valoisampia ja mielenkiintoisempia. Muistin sen taas, kun talvi vei polkupyöräni varastoon ja päädyin pyryisenä aamuna jälleen bussipysäkille. Leikki menee näin: Katselen muina miehinä ihmisiä bussissa ja kun katseeni pysähtyy johonkin kanssamatkustajaan, mietin itsekseni, mikä mahtaa olla hänen herttaisin luonteenpiirteensä, ominaisuus joka läheisiä eniten ilahduttaa ja rakentaa.

Toisinaan mieleen on juolahtanut myös rukous jonkun ihmisen kohdalla ja aika usein olen huomannut tuntevani iloa tai myötätuntoa. Arvelenkin, että leikkini saattaa toimia oikeaan suuntaan. Joka tapauksessa bussimatkailuni on vähemmän tylsää tällä tavalla. Siksi rohkenen jakaa ehkä hieman höpsön touhuni kanssanne. Kenties siitä voi olla iloa jollekulle toisellekin bussissa mököttävälle.

Tarkennuksena lisättäköön, että leikkini on äänetön ja muutenkin huomaamaton. Sopii siis hyvin meille uudessa porukassa vähän ujoille taviksille. Tosin, olen alkanut haaveilla päivästä, jolloin saan suuni auki ja sanottua jotakin sopivaa Jumalan hyvyyttä vieressä istuvalle kanssamatkustajalle. Ehkä siihenkin olisi kehiteltävissä jokin leikintapainen?

Hyvää ja kokonaista elämää Jumalan kanssa siellä, missä tänään kuljet!

Kirsi Jämsén
Jyväskylä

Apostolien tekojen tuttu kuvaus luvun 2 jakeissa 42-47 kertoo seurakunnan keskeisistä asioista:

”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.”

Tässä on tavoite: seurakunnan ja yksittäisen Jeesuksen seuraajan elämään kuuluu apostolien opetus, seurakuntayhteys, ehtoollinen ja rukous. Ihmeet ja tunnusteot kertovat seurakunnan luonteesta: se ei ole vain ihmisten yhteisö, vaan yliluonnollisen kohtaamispaikka. Jumalan antama uusi elämä koskettaa väistämättä ajankäytön lisäksi myös suhdetta omaisuuteen. Jumalan ylistäminen on itsestään selvää. Seurakunnan uudistukseen kuuluu aina ulospäin suuntautuminen, niiden etsiminen, jotka eivät vielä ole Jumalan rakkaudesta vakuuttuneet.

Merkille pantavaa on vilpittömyys ja riemullisuus. Silloin kun Apostolisen tekojen malli tuntuu iloiselta tavoitteelta ja etuoikeudelta, on mielestäni kyse Pyhän Hengen työstä. Kun tuota mallia ei haluta pitää tavoitteena, ollaan menossa johonkin muuhun kuin Jumalan tahdon suuntaan. Toisaalta, jos seurakunnan uudistusta markkinoidaan kireänä, syyttävänä vaatimuksena, on sitäkään vaikeaa samaistaa Apostolien tekojen kohtaan.

Tasapainoinen kristillisyys lienee sitä, että elämme todeksi seurakunnassa kaikkia edellä mainittuja asioita, ei vain osaa niistä. Jos joku osa-alue puuttuu, on hyvä yrittää saada sekin mukaan.

Tasapainoista kristillisyyttä eletään todeksi, se ei ole vain keskustelun tai ajattelun kohde. Siksi jokaisen kristityn on hyvä osallistua säännöllisesti paikallisen kristillisen yhteisön elämään ja omalta osaltaan huolehtia siitä, että tasapaino voisi toteutua.

Jukka Jämsén
pastori, Jyväskylä

Mistä on hyvä konferenssi tehty? Rukouksesta, Raamatusta ja Rakkaudesta. Tätä koin Malmön kokouksessa, joka pidettiin 10-13.8.11. Taustavoimina olivat New Wine Sweden ja Global Awakening USAsta. Pääpuhujina Bill Johnson, Randy Clark, Tom Jones ja Will Hart.

Rukousta puheiden jälkeen ja puheiden lomassa, väliajoilla, kaduilla. Se merkillinen vapauden ilmapiiri rukoilla, mitä olen kokenut myös Suomen New Wine- kuvioissa toistui Malmössä. Tauoillakin näkyi ihmisiä, jotka rukoilivat toistensa puolesta. Kokousten aikana saimme usein olla siunaamassa toinen toisiamme tai mennä eteen saamaan siunausta. Paranemisia tapahtui paljon. Meillä oli myös mahdollisuus mennä yöllä Malmön kaduille tarjoamaan ihmisille rukousapua. Pikkuryhmissä  yksinkertaisesti sanoimme ihmisille: haluaisimme rukoilla puolestasi, koska uskomme rukouksen voimaan Jeesuksen nimessä. Omassa ryhmässämme rukoilimme mm erään muslimin selän puolesta ja hän koki saaneensa apua.  Vastaanotto kaduilla oli hyvin myönteinen, monet kokivat rukouksen hyvänä.

Rakkaus Jeesusta kohtaan näkyi ja kuului ylistyksessä. Siinä sekä vastaanotettiin Hänen rakkauttaan että annettiin Hänelle ylistys rakkauden täyttämästä sydämestä. Rakkauden ilmapiiri täytti kirkon ja yhdisti n. 800 hengen osallistujajoukon, mukana kymmeniä suomalaisia. Voimakas ylistys, välillä kielilläkin veti mukaansa koko kehon.

Puheet nousivat Sanasta ja Jumalan läsnäolon kokemuksista. Ne eivät olleet vain teoriaa, vaan sen jakamista, mitä Herra on tehnyt ja mitä Hän edelleen haluaa tehdä meille, meissä ja meidän kauttamme.

Ohessa muutamia vapaita lainauksia itse kultakin puhujalta:

Bill Johnson: rauha on Jumalan läsnäoloa, kristityt ovat ilmapiirin muuttajia, Jumalan kuninkuuden kulttuuri nousee Jumalan luonteesta, luokaamme kulttuuri, jossa ihmeet ovat luonnollisia, Kingdom culture, culture of miracles, revolutionary culture, culture of honor

Randy Clark: " show and tell"- gospel, kerromme evankeliumia ja näytämme sen teoissa, Jumala ja Hänen kuninkuutensa on tässä ja nyt, usko on suhde ei kaavio, kirkko ei saa näyttää leskeltä, vaan morsiamelta, joka ihailee sulhastaan

Tom Jones: Jumala aina täyttää janoisten ja nälkäisten kaipauksen, Jumalan läsnäolo on tärkeä, muuta ilmapiiri Jumalan läsnäololla, jano saada lisää Jumalaa ja Hänen tuntemistaan, sanoma paranemisesta on osa Jumalan kuninkuuden sanomaa

Will Hart: ole palava, kaipaa lisää, älä juutu paikalle, vaan mene eteenpäin ( press on), tavoitteena enemmän kuin  villeimmät unelmamme, meidät on luotu saamaan lisää Jumalaa ja Hänen tuntemistaan

Joku toinen on varmaan kirjannut muita ajatuksia. Minunkin vihostani löytyy lisää, samoin työkirjasta vielä täydemmin. Mutta noistakin kommenteista huomaa samoja teemoja: lisää Jumalaa, Herran läsnäolo, ilmapiirin muutos, Jumalan kuninkuus. Tosin käännökseni englannista suomeksi eivät ole tarpeeksi kolahtavia.

Mitä jäi mieleen: halu saada lisää, kokea vielä enemmän Herran läsnäoloa, saada sydämeen palava rakkaus Jeesusta kohtaan ja olla vaikuttamassa muutosta Pyhän Hengen voimassa.

Maailman ilmassa on nyt muutakin kuin pelkoa talous ja muista kriiseistä: Jumala haluaa kauttamme viedä Hänen ihanuuttaan kaikkialle.

Heikki Hilvo

siis mikä ihmeen pots?

Prayer on the street, rukousta kadulla. Idea tuli Sana- lehdessä olleesta jutusta, jossa kerrottiin maahanmuuttajan tarjoavan rukoustukea Tukholman kaduilla. Kyltti mukanaan hän tarjosi ilmaista rukousta halukkaille. Muutaman työkaverin kanssa innostuimme ajatuksesta tehdä sama juttu Helsingissä. Siihen tarvittiin kyltti, aikaa ja hieman rohkeutta…ja rukousta. Kaikki valmiina ja suuntasimme keskelle Esplanaadin puistoa töiden jälkeen. Kyltissämme luki suomeksi ja englanniksi, että voimme rukoilla puolestasi. Emme jakaneet lappusia, emme vängällä ahdistaneet ketään tulemaan rukoiltavaksi. Seisoimme kylttimme vieressä ja juttelimme keskenämme ja olimme valmiit…

Yllättävän moni noteerasi touhumme, katsoivat kylttiä ja sitten meitä…ja hymyilivät. Ehkä osaaottavasti, ehkä myönteisesti, ehkä…no, mitä sitä spekuloimaan, hymykin on jo iso juttu suomalaisessa yhteiskunnassa. Joku pysähtyi kysymään, keitä me oikein olemme ja mistä seurakunnasta. Joku jätti rukouspyynnön. Joku rohkaisi. Muutamien puolesta myös rukoilimme. Jonkun kanssa oli keskustelua.  Taisi joku ottaa valokuvankin.

Ympärillä kulki niin suomalaisia kuin ulkolaisia. Myös jonkun ulkomaalaisen puolesta saimme rukoilla.

Viesti rukouksesta Jeesuksen nimessä ainakin meni eteenpäin.

Kaksi kertaa olemme nyt käyneet Espalla ja jatkoa on tulossa sen mukaan, kuin pääsemme. Varsin moni, joka on kuullut tästä on myös kiinnostunut tulemaan mukaan.

Tämähän on mitä yksinkertaisin tapa: kyltti, sinä ja katu. Liikkuva, halpa, ihmiset huomioiva tapa tuoda Jumalan todellisuus kaduille, ihmisten tietoisuuteen.

Ideana on olla käytettävissä, ei tuputtaa. Antaa ihmisille rukoustukea keskellä arkea, antaa viesti Jumalasta, jota kannattaa rukoilla.

Heikki Hilvo

New Winessa yksi keskeisistä arvoistamme on luonnollinen yliluonnollisuus: se, että rukoilemme ja odotamme yliluonnollisen Jumalan toimivan meidän tavallisten, luonnollisten ihmisten keskellä tehden sellaisia asioita, jotka ovat meille mahdottomia, mutta hänelle mahdollisia. Uskomme hänen edelleen esimerkiksi puhuvan omilleen, vapauttavan ihmisiä synnin vallasta ja parantavan sairauksia.Itse olen tullut viime viikkojen kiireideni keskellä haastetuksi antamaan yliluonnolliselle Jumalalle luvan vaikuttaa niissä projekteissa ja tehtävissä, jotka minulle on työssäni ja muussa elämässäni annettu. Luulen, että monet meistä tietävät sen tunteen, kun voimat tai kyvyt eivät tunnu riittävän johonkin tehtävään, tai välillä vaikka yhteen puhelinsoittoon tai sähköpostiin. Kun miettii, miten ihmeessä aika riittää moneen yhtäaikaiseen projektiin, tärkeistä ihmissuhteista ja omasta terveydestä huolehtimisesta puhumattakaan. Kun vastassa on ratkaistavia ongelmia ja vastattavia kysymyksiä, eikä hyvistä ratkaisuista ja vastauksista ole hajuakaan.

Kuinka usein tajuamme tällaisissa tilanteissa, että yliluonnollinen Jumala on samalla tavoin läsnä ja voimallinen kuin vaikkapa rukoillessamme sairaan ihmisen puolesta? Kuinka usein pysähdymme sanomaan: "Tule Pyhä Henki", ja sitten odottamaan, haluaako hän kuiskata jotakin juuri tähän tilanteeseen, haluaako hän koskettaa parantavalla tai puhdistavalla voimallaan tai näyttää välähdyksen Jumalan valtakunnan todellisuudesta tässä tilanteessa? Uskon, että meille tämä on usein jopa vaikeampaa kuin Jumalan yliluonnollisuuteen vetoaminen vaikkapa rukouspalvelutilanteessa.

Haluan kuitenkin haastaa itseäni ja meitä kaikkia turvaamaan yliluonnollisen Jumalan apuun tämän luonnollisen elämämme haasteissa: työtehtävissä, palavereissa, opiskelupaineissa, ihmissuhteissa. Näistä kaikista voi tulla Jumalan valtakunnan maaperää, kun kutsumme Jeesuksen hallitsemaan niitä meidän elämässämme ja vaikutuspiirissämme. Avain tähän on sydämen ja kaikkien elämänalueitten, töiden ja ihmissuhteiden luovuttaminen Jumalalle rukoillen: "Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa." Silloin meidän kanssamme on "Jumala, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella"! (Ef. 3:20)

Rohkaisuterveisin,

Suvi Kankkunen